Laitoin karvat talteen ja teetän niistä varmaan lankaa, josta kudon sitten itselleni jotain kivaa.
Turkki on kasvanut kyllä aika huimaa vauhtia ja alkaa olemaan nyt saman mittainen kuin Källillä. Turkkia on kaulassa, lavoissa ja takareisissä paljon tiheämmin kuin kyljissä. Kyljissä karvaa on itseasiassa aika vähänlaisesti.
Tässä pari kuvaa turkista.
21.7. ennen turkin ajoa.
Lisää kuvateksti |
21.7.2014 ajelun jälkeen
Ajoin ensin nakuluukin ja koira näyttää jotenkin todella raskaalta. Alunperinkään minun ei pitänyt jättää mitään muuta kuin tukka. Sanoisinko, että kyllä karvat on tämän koiran luojanlykky :D
Liinu nauttii kesäpäivästä nakuna |
Tässä taas kaksi viikkoa myöhemmin 5.8.2014
Karva on selvästi kasvanut. Kuvissa s ei ehkä niin näy. Korvat ovat kamalan näköiset, mutta en aioa ajaa niitä nyt vaan katsoa miten ne kestävät karvaa (huonosti, koska toinen on jo lupalla).
Liinun turkkihan on ollut todella helppo hoitoinen, viikon pesuvälillä selviää mainiosti ja pesuväli onkin ollut 5-10pvä riippuen vähän aktiviteeteista ja ilmasta. Pyrin kuitenkin aina pesemään koiran ennen kuin se takkuuntuu. Liinun turkki oli todella pitkä, mutta sitä on määrällisesti aika vähän. Turkki ei kuitenkaan rajoittanut mitään harrastuksia vaan kesällä uidaan ja rymytään metsässä. Ainoastaan vesisateella ei lähdetä minnekkään pitkälle lenkille, koska kumpikaan koira ei halua lähteä.
Täysimittainen turkki |
Nyt yritän katson maailman voittajan ryhmäkehiä tietokoneen kautta, mutta muutama muukin sitä ilmeisesti katsoo niin pätkii koko ajan :/ Tässä vielä linkki videoon ryhmäkehät suorana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti