keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Puuterihuiskun turkinhoito

Monesti kuulee kysyttävän puuterihuiskun turkinhoidosta. Tapoja on varmasti monenlaisia, mutta esittelen oman tapani pestä ja muutenkin hoitaa turkkia. Kuvia löytyy jonkun verran ja lisäilenkin niitä tähän väliin. Tällä hetkellä on tosin hankala tehdä kuvapostausta vaihe vaiheelta, koska turkkia ei tällä hetkellä ole.
Todellakin pesun tarpeessa, tässä Liinnu n. 10kk ja pentuturkin vaihto meneillään. Käytiin metsässä vesisateessa, eka ja viimenen kerta, kun koiralla on huomioliivi päällä.

Aloitan pesun kastelemalla koiran suihkulla läpikotaisin, nostelen turkkia samalla kun kastelen, jotta turkki varmasti kastuu kokonaan! Jos koirassa on roskia ja risuja otan enimmät pois ennen kastelua. En koskaan harjaa turkkia kuivana ja likaisena, koska se vain katkoo karvaa! Liinu on sen verran pieni, että se mahtuu jalkavatiin, joten pesen sen siinä (aineita menee vähemmän pieneen vatiin).
Tässä Liinu ja hoitokoira Femi kylpevät yhdessä ammeessa
Pentuna pesin Liinun käsienpesualtaassa, koska se oli itselleni helpointa. Ei tarvitse kyykkiä.

Laitan shampoota summamutikassa, mutta kuitenkin reilusti vähemmän kuin laimennusohje pullon kyljessä on. Laitan shampoon vadin pohjalle ja sen jälkeen vettä, ehkä noin puoleen väliin vatia. Vati taitaa olla 11l tilavuudeltaan. Sen jälkeen koira vatiin ja shampoovettä valellaan koiraan. Turkkia myös nostellaan, jotta shampoota menee varmasti joka paikkaan. Ei missään nimessä hierota, koska hieromisesta ja hankaamisesta turkki takkuuntuu! Jos koira on likainen, voi olla, että shampookäsittely pitää tehdä kaksi kertaa. Rapakelien aikaan varsinkin shampoopesun saa tehdä joskus pariin kertaan. Joskus pesen tassut raa’alla shampoolla ennen vatiin menoa, mutta tämä ei ole pidemmän päälle hyvä, koska raaka shampoo kuluttaa karvaa liikaa. Shampoo virutetaan huolellisesti turkista pois.
Joskus pesen näyttelyihin cc:n gold on gold värishampoolla. Tämä shampoo levitetään laimentamattomana turkkiin ja annetaan vaikuttaa ja huuhdellaan huolellisesti pois

Liinu nukkuu hoitoainekylvyssä

Shampoon jälkeen vuorossa on vielä hoitoainekylpy. Hoitoainettakin laitan reilusti vähemmän kuin purkin laimennusohjeessa. Välillä käytän myös öljyjä, jota laitan hoitoaineveteen jonkun verran. Öljyjen miinuspuoli on vain se, että öljyinen turkki imee itseensä likaa ja tiepölyä. Hoitoainevettä valellaan samaan tapaan kuin shampootakin. Joskus jätän koiran makoilemaan hoitoaineveteen pidemmäksi aikaa. En tosin ole varma onko siitä mitään hyötyä, mutta voisi luulla, että jos koira makaa esim. 15min hoitoainevedessä, että hoitoaine vaikuttaisi paremmin. En viruta hoitoainevettä turkista pois. 
Liinu nukkuu pyyhkeiden alla

Koirat odottelevat ppyyhkeissä sen aikaa, kun haen kuivaimen ja harjat.

Tämän jälkeen rutistan käsin suurimmat vedet koirasta pois ja sen jälkeen vielä painelen pyyhkeellä koiraa kuivaksi. Pyyhkeelläkään ei siis missään nimessä hangata turkkia, jotta turkki ei takkuunnu! Yleensä aloitan föönaamisen heti pesun jälkeen, koska silloin turkki pysyy mielestäni pidempään takuttomana ja suorana ja etenkin talvella ei sähköisty niin nopeasti. En tiedä mistä se johtuu, mutta olen huomannut, että etenkin talvella, jos koiran antaa kuivua pyyhkeissä vaikka tunnin ja sen jälkeen kuivaa niin turkki sähköistyy paljon nopeampaa kuin silloin, jos turkin kuivaisi heti pesun jälkeen. Ennen kuivaamista suihkutan märkään turkkiin hoitoainesuihketta ja kampaan turkin läpi molemmin puolin. Jos turkissa on takkuja selvitän ne märkänä. Takkuihin käytän Laser Litesin WOW –suihketta. Se on lyömätön takkujen selvityksessä. Sen jälkeen alan kuivaamaan turkkia. Itse aloitan takajalasta ja kuivaan aina alhaalta ylöspäin. Kun kuivaan kampaan samalla turkkia. Kuivatessa täytyy olla tarkka, että kuivaa joka paikasta eikä jää märkiä/kosteita kohtia. Jos turkki jää kosteaksi se myös takkuuntuu nopeampaa. Minulla on aina sama järjestys kuivatessa, jotta koko koira tulee järjestelmällisesti kuivattua. Kuivaan turkin ihan perus käsiföönillä matalaa lämpöä käyttäen. Kuivaan koiran sohvalla, niin että koira joko istuu tai seisoo. Kuivaamisessa menee noin puoli tuntia.
Aloitan kuivaamisen aina vasemman puolen takajalasta. Kuivaan alhaalta ylöspäin, jotta märkiä kohtia ei niin helposti jää.



 Kun koira on kuiva käyn turkin vielä harjalla/kammalla läpi ja teen jakauksen. Jos naamakarvat ovat pitkät ajan ne tässä vaiheessa. Harvoin ajan naaman ennen pesua. Naaman ajon jälkeen harjaan irtokarvat pois turkin seasta karstalla.


Ajamaton naama



Ajeltu kaunis naama

Tämän jälkeen vielä etutukka kiinni ja sitten onkin valmista.
Tukka kiinni, kun etutukka on kiinni niin silmät eivät ehkä niin paljon valu, kun tukka ei ole silmillä
Kaunis, puhdas puuteri <3




Turkkiaineita on eri turkinlaaduille hirveästi tarjolla. Liinulla on aika helppo turkki, joten sille ei oikeastaan koskaan tullut sellaista ainetta joka ei missään nimessä sen turkille sopisi. Olen tykästynyt Pure Pawsin eri turkinhoitoaineisiin ja niitä aion ostaa lisää ja kokeilla eri sarjoja kun turkki kasvaa. Tällä hetkellä minulla on monia eri merkkejä käytössä kotipesuissa, mm. ReQual, Chris Christenssen, Pure Paws, Isle of Dog, Coat Handler, Laser Lites, Espree. Tököttejä löytyy, koska tykkään kokeilla aina kaikkia uusia aineita. Käytän kotipesuun ja näyttelypesuun eri aineita.

Turkkiaineita löytyy laidasta laitaan, kaikkia näitä tulee säännöllisesti käytettyä.

Kokeilemalla ja kyselemällä muiden kokemuksia löytää omalle koiralle sopivat pesuaineet. Säännöllisyys on kuitenkin kaiken a ja o. Kun pesee säännöllisesti ei takkuja pääse tulemaan ja turkki pysyy hyvässä kunnossa. Rapakeleillä ja sadesäällä pesuväli luonnollisesti lyhenee, kun koira kastuu ja likastuu nopeammin. Kun pesee jo silloin, ennen kuin takkuja tulee pääsee helpommalla. Takkujen selvityksessä menee yllättävän paljon aikaa ja takkujen avaus lähes poikkeuksetta katkoo turkkia. Jo parin päivän pesuvälin pidennys voi tuoda pesuun tunnin lisää, pikku takusta tulee nopeasti iso takku.

Turkkiaineista vielä sen verran, että kotipesussa käytän pääasiassa Pure Pawsin kahta sarjaa Fortea ja H2O sarjaa. Kerran kuussa pesen syväpuhdistavalla shampoolla, jotta kaikki lika ja jäämät lähtisi poissa. Syväpuhdistavan shampoon jälkeen käytän yleensä jotain todella hoitavaa hoitoainetta. 
Näyttelypesuihin käytän ReQualin shampoota ja kolmea eri hoitoainetta sekoitettuna joista osa suoristavia. Talvisin käytän enemmän öljyjä ja saatan laittaa niitä ihan reilustikkin turkkiin. Toki öljyt ovat kesälläkin käytössä, mutta määrä on pienempi.



Paljon öljyä turkissa


Harjoja ja muita tarpeellisia hoitotuotteita
Muutakin oheistavaraa on paljon kuten kuvasta näkyy.
Harjakoirilla, varsinkin puutereilla, silmät usein vuotaa. Vuoto on vaaratonta ja siitä ei koiralle ole mitään haittaa, mutta ruman näköistähän se on, kun silmän aluset ovat punaiset. Käytän silmän alusiin Espreen silmän alusiin tarkoitettua ainetta. Ajon jälkeen laitan joskus myös vaseliinia silmän alusiin, jotta silmävuoto ei niin värjäisi karvoja.
Osterin terän pesuainetta käytän aina silloin tällöin terän pesuun, jotta terä pysyisi mahdollisimman hyvänä ja terävänä pitkään. Trimmerinä minulla on pieni Moser Chromini, jota olen pitänyt aivan hyvänä koneena.
Kuminauhat ovat Biltemasta ja ne on kyllä parhaita kuminauhoja tähän mennessä, joskus käytän myös muovisia rusetteja, ne ovat myös hyviä. 
Hoitoainesuihkeita löytyy paria eriä joita siis suihkutan turkkiin aina pesun jälkeen kun kampaan turkkia.
Harjoja on muutama erilainen. Kaksi erilaista kampaa, joista käytän oikeastaan vaan tiheämpää. Kampaa käytän aina kun kuivaan ja silloin kun teen jakauksen. Kammalla selvitän myös takut. Harjoja on kaksi erilaista, molemmat laadukkaita (ja kalliita :D) Chris Christensenin harjoja, toinen metallipiikkinen ja toinen puupiikkinen. Puupiikkistä en ole oppinut käyttämään ja se onkin ihan käyttämätön. Pinkki sen sijaan on kovassa käytössä ja sillä harjaan pesujen yhteydessä ja näyttelykehässä. Karsta on viimeistelyyn.
Kynnet leikkaan ainakin kerran viikossa ja usein myös viilaan, koska en pidä terävistä kynsistä.
Tassusakset löytyy myös. Silloin tällöin tassut saa pyöristää ja siistiä.
Sitten löytyy vielä hammasharja ja -tahna, mutta niitä ei tule käytettyä edes kerran kuussa, koska koirat syövät niin paljon luita, että hampaat pysyy hyvänä.
Ruokamyssy suojaa karvoja


Käytän joskus myös ruokamyssyä Liinulla. Myssy suojaa pään ja kaulan karvoja. Etenkin luita syödessä karvat menee suuhun ja ne menee katki. Ruokinta on muutenkin tärkeä osa turkinhoitoa, koska oikea ruoka ja vitamiinit pitää turkin hyvässä kunnossa ja myös uusi karva on hyvää. Meillä koirat syövät raakaruokaa ja vitamiinilisinä menee koko ajan sinkki, d ja e-vitamiinit, sekä omegat ja erilaiset öljyt. Merilevää annan myös säännöllisesti, se kuulemma vahvistaa turkkia myös.


Nyytit turkissa




Harjakoira ei todellakaan ole mikään nyytitettävä rotu, mutta nyytit ovat melko käteviä etenkin rapakelillä ne suojaa hyvin turkkia. Nyytit tosin kyllä takuttavatkin myös jonkun verran (ainakin minun laittamana), joten niiden hyöty on kutakuinkin plusmiinusnolla. Mutta varmasti tulen myös tulevaisuudessa, kun turkki kasvaa takaisin niin nyytittämään, etenkin keväisin ja syksyisin. Nyytit ei ole ikinä häirinnyt Liinua.

Tässäpä tämä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti