keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kiireinen kesä oli ja meni

Huh. Pitkästä aikaa blogin pariin. Yksinkertaisesti vain en ole kerennyt kirjoittamaan koko blogia. Paljon on tapahtunut kesän aikana. On yritys, paljon näyttelyitä, autojuttuja, ompelua, työjuttuja yms.

Tässäpä lyhyt kooste meidän kesästä. Lähinnä nyt koirajutuista.
Näyttelyissä ollaan käyty hieman vaihtelevalla menestyksellä. Oulu kv, Ylivieska kv, Kemi kv ja Iisalmi kv.
Oulu kv:ssa Mörkö voitti luokkansa molempina päivinä saaden eri:n ja sa:n. Ylivieskassa Marianne Holmilla ollen ROP! Kemissä seuraavana päivänä H. Iisalmessa eri, ROP-JUN ja lopulta BIS1 junnu! SuperBIS kisassa hävittiin upealle irlanninsetterille. Huikeaa!






Ratatreeneissä ollaan myös keretty käymään ja Mörköllä on kyllä todella hyvä vietti ja motivaatio. Tänäänkin lähdetään treenailemaan :) Onni on kyllä, että meillä on treeneissä yleensä superkuvaaja Heidi paikalla :)




Minulla oli myös hetken aikaa pieni harjakoirapentu etsimässä kotia minun luonani. Tosin tottakai koti sitten heti löytyi ja pieni ihana Nelli ei kerennyt olla meillä kuin pari päivää.


Viikonloppuna sunnuntaina suuntamme Mörkön kanssa Överkalixen kansalliseen näyttelyyn. Katsotaan ja toivotaan, että sieltä ekalla kerralla serti heruisi.

Nyt pitää taas kiirehtiä jo ratatreeneihin.