Kaverini kaipaili ohjeita harjakoiran korvien teippaamisesta, joten ajattelin tehdä siitä blogikirjoituksen. Laitan tähän oman tapani. Huom. Tämä on siis vain minun tapani teipata korvia, on varmasti paljon muitakin tapoja. Näitä samoja ohjeita voi soveltaa ainakin myös kääpiöpinserin korvien teippaamiseen (ja luultavasti monen muunkin pystykorvaisen koiran)
Teippaaminen on melko haastavaa, koska väärällälailla teipatut korvat voivat mennä kokonaan pilalle. Esim. Jos haluaa kauniit pystykorvat voi väärällä teippaustyylillä niistä tullakkin ruusukorvat. Ja jotkut korvat ei nouse millään pystyyn vaikka niitä kuinka teippaisi.
Tässä Liinun korvat todella pitkillä karvoilla, jotka olisivat todellakin teippauksen tarpeessa. Tosin tuon ikäisen koiran korvien teippaaminen ei enää auta, koska korva on jo rustottunut. Nyt kun Liinu kasvattelee karvoja saa myös korvakarvat kasvaa vapaasti (ajan ne normaalisti säännöllisesti). Ja jos hyvä tuuri käy niin Liinulle tulee kauniit luppakorvat.
Ihan ensimmäisenä korvista pitää ajaa karvat, jo se voi auttaa korvia nousemaan itsekseen pystyyn (ei toki välttämättä muilta roduilta kuin harjikselta). Tässä ohjeessa en itse ajanut karvoja, koska Liinu on niitä juuri nyt kasvattamassa. ELI VAIKKA KUVASARJOISSA EI KORVAKARVOJA OLE AJETTU, NE TULEE KUITENKIN AJAA!!
Tässä ajetut korvat:
Tässä tarvikkeet joita tarvitset: Sakset, leukoplast ihoteippi, vessapaperirulla ja maalarinteippi. Maalarinteippejä on paljon eri laatuisia ja läheskään kaikki eivät pysy kunnolla. Itse tykkään käyttää maalarinteippiä, koska se pysyy, mutta se on helppo irrottaa eikä revi niin paljon karvoja kuin ihoteippi.
Ensin leikataan vessapaperirullasta sopivan kokoiset korvien muotoiset palat. Tässä pitää ottaa huomioon, että alaosa ei mene liian korvan juureen, jolloin se hankaa korvaa.
Pahvin alaosa kannattaa teipata ihoteipillä.
Sitten leikataan melko lyhyt pätkä ihoteippiä
Teippi laitetaan rullalle niin että teippipuoli on ulospäin.
Sen jälkeen teipinpalat laitetaan pahviin. Teippiä kannattaa laittaa myöskin tuonne yläosaan.
Tämän jälkeen pahvi laitetaan koiran korvaan kiinni ja sen jälkeen teipataan maalarinteipillä korvan ympäri. Teippaa aivan korvan juuresta! Pidä huoli, että korvalehti ei jää mistään kohtaa kaksinkerron teipin alle. Teippi pitää laittaa melko napakasti, mutta ei kuitenkaan liian tiukalle. Sitten vielä toinen korva samanlai.
Kun molemmat korvat on teipattu, teipataan sen jälkeen korvat vielä "yhteen". Eli taas melko pitkä pätkä maalarinteippiä ja teipataan korvat yhteen toisiinsa niin, että ne osoittavat kohtisuoraa ylöspäin.
Edestä
Takaa
TOINEN TAPA:
Tässä myös toinen suositumpi tapa teipata korvia. Itse pidän enemmän ehkä ylemmästä tavasta, koska siinä ei voi mennä niin helposti metsään.
Tarvikkeet mitä tarvitset: 2 palaa talouspaperia, maalarinteippi, leukoplast ihoteippi ja sakset
Talouspaperista kääritään tuppo joka näyttää ihan tamppoonilta :D
Tupon ympärille voi laittaa ihoteippiä, jotta tuppo pysyy kasassa.
Sovitetaan tuppoa korvaan. Tuppo ei saa mennä korvakäytävään!
Sen jälkeen laitetaan teippi korvan ympäri. Taas teipataan aivan korvan juuresta. Varmista, että korva ei mene kaksinkerroin eikä teipin alle jää "poimuja". Korvan saa teipata melko napakasti tupon ympärille. Pidä huoli kuitenkin, että ilma pääsee kiertämään korvakäytävään! Toiselle korvalle sama juttu.
Ja taas vedetään korvat yhteen samallalailla kuin ekan tekniikan ohjeissa.
Takaa näyttää tältä.
Korvia voi pitää teipissä kerrallaan 2-3päivää. Teipit irrotetaan varovasti saksia apuna käyttäen. Kuitenkin varovasti, koska varsinkin rimpuilevaa pentua saattaa helposti leikata myös karvoista tai pahimmassa tapauksessa korvasta. Teippausta pitäisi tehdä niin kauon, että korvat pysyvät pystyssä. Teippausten välissä on kuitenkin hyvä antaa korvien "levätä" muutama tunti, jotta ne saavat kunnolla ilmaa.
Tässä vielä Liinun mielipide teippauksista, mutta joskus kauneuden eteen on vähän "kärsittävä". Tosin oikein laitetut teipit eivät kyllä koiraa häiritse mitenkään.